Olkakivi on unohdettu kylä, kadotettu kylä Sillantakaisessa. Kylän nimi tulee englannin sanasta ”console”: yksi kirjoitusasu, mutta kaksi eri tapaa ääntää se. Toinen äänneasu tarkoittaa muun muassa ”olkakiveä” eli konsolia, joka on vanha rakennuksen osa. Toinen äänneasu tarkoittaa lohduttamista, joka kuvaa kylän tehtävää ja tarkoitusta. Nimen englanninkielisenä vastineena käytän sanaa ”Consolestone”

Yksi projekti on kylän pienoismalli. Tässä on ensin kartta ja sitten hiukan selityksiä. Alempana on aiempia kuvia.

Olkakiven kylä on viipale suuremmassa maisemassa. Pohjakaavan malli johtuu siitä, että teen kylästä pienoismallia. Sitä varten piirroksessa on ruudukko. Ruudun leveys on 10 metriä kylässä ja 5 senttimetriä pienoismallissa. Kylään tullaan aina oikealta harjun päältä. Sieltä pääsee lisäksi pois kahta maantietä. Maatalon lähellä on peltotie. Joen ja suvannon lähellä on niittyä. Kylän keskustassa on puistoa. Kylää ympäröivät pellot, lehtipuu- ja havupuumetsiköt. Käsityöläisyyden aika ei ole tarinassa vielä kadonnut. Kylässä on vaunupaja (hevosvaunujen) ja työpaja, jossa kyläläiset tekevät omia käsitöitään. Sepällä on pieni talo ja paja. Suutarin rivissä asuu ja toimii myös räätäli, puuseppä ja askinsitoja, joka korjaa askeja, ei tavallisia vaan Sillantakaisen erityisesineitä. Kaupparivissä on sekatavarakauppa, kangaskauppa ja kirjakauppa. Yhteisessä käytössä ovat koulu, juhlatalo ja kylätalo. Matkalaisia palvelevat majatalo ja vierastalo. Maalaistalossa ja hevostilalla pidetään eläimiä. Puutarhurin taloon kuuluu kaksi asuinrakennusta. Kylän kartanossa vain asutaan. Kylässä on vain muutamia pelkästään asuintaloja, sillä kaikissa muissakin taloissa asutaan. Numero 2 merkitsee varastoa, tallia tai navettaa. 

kuuntalo_katto_p1

 

Vasemmalla on “Kuuntalon kattorakenteita. Talo on noin 7 cm pitkä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

majatalo_terassi_p3

Majatalon terassi. Pylväät on veistetty katkotuista grillitikuista. Katon materiaali on tavallinen pahvi. Tein ”liuskekivet” askarteluveitsellä leikaten ja maalasin katon harmaaksi vesiväri-liimaseoksella. maalaistalo_p1

Maalaistalon katto on tehty paketointinarusta. Olen käyttänyt tekniikkaa, jossa sekoitan vesivärivettä ja paperiliimaa. Nyt huomasin, että kattoa on vielä paranneltava. Se ei muistuta tarpeeksi olkikattoa, vai muistuttaako?

 

 

pikkuportaat3p

Näiden askelien tekemiseen vierähti pitkä, pitkä tovi. Talo ei ole vieläkään valmis.

 

 

 

 

 

 

Yksi vastaus kirjoitukseen “Olkakiven kylä”

  1. Suvi sanoi

    Kyllä tuo ihan olkikatosta menee:)Tuo Olkakiven pienois-malli pitäisi päästä näkemään ihan oikeesti.Ihana harrastus sinulla!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.